Ni hao bei jing

Ihan vielä ei loma ole saanut ylivaltaa, eli työasiat hieman pyörii mielessä, mutta hyvin ne jo hiipuu.. Kaksi yötä takana ja aikaero alkaa vihdoin tasottua. Viime viikko oli kuulemma kuumaa, mutta ihan tämä Suomeen verrattuna keväistä on nytkin (n. +12). On nautittu!! Tänään aurinko helli meitä kun käytiin Great Wall'lla. Oli yhtä aikaa hieno ja mykistävä, ja jotenkin kuitenkin tuntui että tässäkö tämä oli..? Nooh, pian tajusi että ei, ei tosiaankaan ollut tässä. Muuri jatkui ja jatkui ja jatkui, silmänkantamattomiin vartiotorneja, muurinpätkää, puretun muurin pohjaa jne. Kävi kuten meille kerrottiin; ei sitä tosiaankaan voi käsittää ennen kuin siellä tepastelee. Miten ihmeessä ne kivet on sinne roudattu, ja mistä?! Siinäpä pieneen mieleen pohtimista.

Eilen ihan rehellisesti pelkästään oltiin. Miehet meni menojaan, "jet lag" vaikutti muihinkin kuin matkalaisiin, I presume..
Me tytöt (minä, ystävä sekä ystävän pian 3v. tytär) käytiin kynsisalongissa. Pikkuneiti istui meidän välissä ja otti jokaiseen kynteen pinkkiä lakkaa ja kukkaset timantein. Maailman pienimmät kynnet joissa maailman pienimmät kukkaset. Tää kukkaiskynsi on muuten vienyt mun sydämen - keikistelee, ilmeilee (härregud miten jollain persoonalla voi olla sen tuhannen tuhatta ilmettä!!) ja varastelee sydämiä ;) Tulee jostain selän takaa hipihiljaa ja kurkistaa kolmen sentin päästä ja nuuskuttaa. Varsinainen illistelijä! Oon myyty!

Oi ja vielä ei olla päästy maistelemaan mitään epäilyttäviä "herkkuja", suussasulavia herkkuja kylläkin. Eipä ole kung pao-kana maistunut eläissäni niin hyvälle kuin täällä, eikä se ole lähimainkaan parasta mitä on syöty. Oletteko koskaan kokeilleet vaikka broccolia valkosipulilla? En enää aio muuten sitä syödäkään.

* * *

Jaahas, mun täytynee jatkaa toiste, koneelle on tunkua (sen pikkuneidin isoveljet - myös melkoisen valloittavia- odottaa vuoroaan.. ;). Lisää heti kun aikaa likenee (voisitte kyllä toivoa ettei likene.. ;)
Huomenna on muuten vuorossa räätälillä käynti ja silkin etsintä. Eräskin hääpuku- ja juhla-asuprojekti pyörähtää siis todenteolla käyntiin..

jaarittelija lomailee nyt sitten.

Kaksi viikkoa.
Toivottavasti voin jotain tänne matkalta laitella, ehkä jopa kuvia?!
Tarinoita ainakin.

Mutta ensin ottaudun lomatunnelmaan, sitten yritän välittää niitä tänne.
Tällä minuutilla lähtee lentokone kohti Pekingiä, fiuuh ja heippavilkutus!

Paljon hyvää

Tämä viikko on ollut melko haipakkaa, kylläkin paljon kaikkea kivaa ja hyvää ja tekemistä. Liikuntaa lähinnä ja rakkaiden ihmisten näkemistä. Mieli on korkealla, ei kyllä vähiten siksi että huomenna se loma vihdoin alkaa. En enää tiedä miten päin olisin.

Eilen tuli kaveri käymään ja korjasi joutessaan meidän tietokoneen. Tästä hävisi äänten kuuluvuus viikko pari sitten, ja se on kismittänyt. Eipä vähiten siksi, että myös cd-soitin on kiukutellut eikä tunnista enää cd-levyjä (kyllä vain, pelkät dvd:t kelpaa. pöh) Kaikki musiikki on siis ollut iPodin varassa. Jipii, ei ole enää! Siitä ensimmäinen piste iin päälle.

Tänään työkaveri toi minulle heijastimen, jonka tekstistä olin tullut mieleen:
"Mie oon niin mainio että miut pitää ehkä kieltää lailla!" (jos et huomannut niin mulla tuli kyynelet silmiin). Miten hyvinkin pienestä eleestä tulee niin hyvä mieli? Toinen piste iin päälle.

Juttelin tänään minulle tärkeän ihmisen kanssa ja jälkeenpäin sain tekstiviestin, jossa hän kiitti minua kuuntelemisesta ja muistutti kuinka rakas olen hänelle. Tajusin, ettei minun tarvitse aina olla äänessä ollakseni ja tullakseni olevaksi. Ja että minulla on enemmän ihmisiä ympärilläni kantamassa kuin aina muistankaan. Ja ettei minun tarvitse enää olla vahva ja kantaa muita, pelkästään itseäni. Kolmas piste iin päälle.

Sain myös aimo annoksen energiaa ja voimaa vyöhyketerapeutilta. Vähän myös ajatusten selkiytymistä tuohon ylläolevaan suuntaan. Joskus aina unohdan kosketuksen voiman. Neljäs piste iin päälle.

En ole pakannut ja vielä ennen sitä ja nukkumanmenoa täytyy lähteä hakemaan mies kujilta ja nähdä muutamaa ystävää (olen kyllä tietoinen kellonajasta.. :). Luulen kuitenkin, että tämä viikko päättyy niin jumalaisesti plussan puolella, että jos teistä kolmesta lukijastani jollain on kurjaa tai muuten väsyttää tai ei huvita, niin lähetän vähän voimia täältä. Tässä näin, olkaa hyvä *puffh*

Tykkään teistä.

leppoisuutta

Mies lähti aamulla töihin, itse heräsin puhelimen pirinään vasta kymmeneltä.
Takana puolentoista tunnin lenkki, jaarittelua puhelimessa siskon <3 kanssa ja siivouksen suunnittelua. Sitten ajattelin, että on liian kaunis ilma siivota - loma lähestyy niin se on oikeastaan se ja sama (no joo, en voi sinne lomalle lentää ennen kun kämppä on kuosissa, mutta nyt ei kuitenkaan ole oikea hetki.) Nautin siis lauhkeasta lehden luvusta ja kirkkaasti sisään paistavasta auringosta.

Illalla heittäydyn taas jääkiekkofaniksi, eilen oli hyvä aloittaa se urakka. Hassua miten olen innostunut..

Päivä on siis alkanut hyvin, toivottavasti jatkuu samanmoisena.

Olen tosi iloinen, että on perjantai.
Tuntuu, että tämä viikko on mennyt kivuissa ja säryissä, väsyneenä ja pökerryksissä.
Aivan mahtavaa, että huomenna saan nukkua jopa ehkä yhdeksään, saan lorvia aamukahvini kanssa miten kuten haluan eikä ole kiire mihinkään. Weekend luxury.

Hain eilen matkalaukun lainaan - ihan oikeasti me kohta mennään!!

Miksi?! Miksimiksimiksioimiksi?

Helsinki hermoistui eilen, minä tänään. Mikä juttu tämä lumimyräkkä on?! Miksi?! Kevään piti pian jo tulla, eikö muka, minun ainakin annettiin olettaa niin kuivine teine ja titityy-lintuine. Minusta tuntuu että minua on nyt huijattu.

(huomasin kirjoitusvirheen kakkossanassa, mutta se on paljon hauskempi noin ja se edes vähän piristää minua. jätän sen siis noin. hih)

Minua ei myöskään huvita kun olen yksin kotona kun mies huljailee ties missä ja on poissa yön. Minun tehtävänäni oli tänä iltana pestä pyykit, siivota kaapista karanneet valtaisat vaatekasat sinne siististi takaisin sekä tyhjentää astianpesukone ja täyttää uudelleen. Ja viikata edelliset pyykit. Ja mitä tämä tekee.
Ei siivoa.
Ei järjestele.
Ei pääse edes suihkuun.
Tämä istuu koneella.
Tyhjänpanttina.

Typeryyksien tiistai, sanon minä.

Hämmennystä

Sain jokin aika sitten kuulla että minuun ollaan ihastuneita.
Se oli kovin hämmentävää, aika harvoin sellaista kuitenkaan kuulee, jos varmasti jotakuinkin yhtä harvoin sellaista tapahtuu. En nyt kuitenkaan mikään magneetti ole, ymmärrän realiteetit. Ja oikea sanamuoto taisi lopulta olla että herätin tunteita, joiden kuviteltiin olevan kauan sitten menneitä. Vaikka sen nyt vääntäisi miten, niin iloinen mieli siitä tuli, etenkin kun kumpainenkin ymmärtää missä mennään, etten totisesti ole available eikä se kuulemma haittaa. Ettei tämä ole sellainen "eihän-sitä-koskaan-tiedä"-juttu. Tämän tietää. Hyvä mieli molemmilla anyway, oletan.

* * *

Viime aikoihin mahtuu myös riitasointuja minulle tärkeän ihmisen kanssa, jonka kanssa on selvitelty kovaan ääneen välejä ennenkin. Tällä kertaa poikkeus oli siinä, että kumpikin pyysi anteeksi heti, suoraan, eikä muutaman päivän päästä arasti tekstiviestillä. Huh, mitä kasvua! Siinä tuli ehkä itkettyä jotain muutakin kun sitä riitaa, mutta sen varjolla oli hyvä antaa tulla. Itselle ainakin jäi lopulta hyvä mieli, tästäkin.

* * *

Sain myös kuulla rakkaan ystävän ääntä, enemmän taisi ystävä hämmentyä saadessaan kauppareissullaan puhelun Suomesta.. Vaikutus oli lähes kuin olisi halauksen saanut, sen verran hyvä mieli jäi, ehkä paras kaikista. Pian kuullaan taas!

Näissä ajatuksissa on hyvä aloittaa viikkoa.
Samoin kun laskemalla päiviä lomaan - olikos niitä nyt sitten yhdeksän, vai..

Perjantain jaarittelut

Tämän hiljaisen perjantain ratoksi lueskelin kaiken maailman blogeja ja eri linkkejä pitkin pomppien bongailin kaikkea uutta ja lopulta eksyin lapsettomuudesta kärsivien seurueeseen.
Tässä erästä lapsettomuuskertomusta läheltähkö (onko se sana..?) seuranneena en voi muuta kuin nostaa hattua ihmisille, jotka jaksavat käydä sitä hurjuutta läpi - ja kyllä vain, minua ainavaan itkettää vihdoin viimein testeihin ilmestyvät plussat ja hyvät uutiset. Olen edelleen sitä mieltä, että hyvät ihmiset ansaitsevat lapsensa, enkä voi käsittää miksi se joskus on tehty niin saamarin vaikeaksi.

Itselleni sanottiin kahdeksan vuotta sitten, 21-vuotiaana, etten tule koskaan saamaan lapsia. Tuolloin se ei haitannut, ajattelin vain että yksi murhe vähemmän. Lääkäri vain totesi faktat yks'kantaan, otin asian ainoana totena enkä edes ruvennut kritisoimaan tai penäämään oikeuttani vaihtoehtoihin. Vuosien mittaan asiaa ei tarvinnut edes pohtia ja mikä parasta, pitkästä parisuhteesta huolimatta meiltä ei ole koskaan ikinä kuunaan milloinkaan kyselty niitä "koska..", "eikö jo..", "milloinkas.."-kysymyksiä. Voin vaan kuvitella miten paskamaista semmoisiin uteluihin on vastailla.

Tietenkin se tuntui kurjalle kuulla, että miehiltä kyllä otetaan spermat talteen pakkaseen, jotta suvunjatkuminen varmistettaisiin, mutta eipä ei naisilta. Käristetään munasolut ja toivotellaan parempia jatkoja. Mitä tasa-arvoa sekin on.. Mutta summa summarun, koska minun ei ole tarvinnut edes miettiä "josko jonain päivänä äidiksi", en voi mitenkään edes yrittää kuvitella miten julmaa se on, kun kaikista mahdollisista yrityksistä huolimatta flaksi ei käy.

Noin vuosi, puolitoista sitten saimme kuulla, että ehkä mahdollisesti sitten kuitenkin voisimme ehkä mahdollisesti ainakin yrittää lasta. Ehkä mahdollisesti. Minulla on ehkä jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä ilman varsinaista lääkitystä raskausaika, mikäli elimistölleni kelpaa vaihtoehtoinen niukka lääkitys. Sitä ei voi etukäteen tietää testaamatta. Nyt on ajankohtaiseksi tullut se testaus. Tarkoittaa konkreettisesti nykyisen lääkityksen purkamista ja siirtymistä interferoni-hoitoon. Mikä taasen tarkoittaa pistämistä joka helvatun päivä (en tykkää, en en en, mutta kai sen kestäisi).

Ensimmäinen puoli vuotta tuon tiedon jälkeen meni tottakai-ajatuksen kanssa. Sen jälkeen tuli empiminen. Oletan, että nyt käyn läpi sitä minkä muut ovat käyneet jo silloin parikymppisinä, viimeistään 2-vitosina. Kumpaa haluan, lapsia vai muuta, mitä häh miten kuka ja milloin. Lähes 10 vuotta siis myöhässä. Minun mielestäni kukaan ei voi olettaa, että heti olisin valmis kokeilemaan olisiko minusta (lääketieteen puolesta) äidiksi (lääkärihän haluaisi testata ja hetioitis kokeilla raskautta, olisin heille melkoinen koekaniini). Muilta osin (omasta mielestä..) pahasti näyttää siltä että.. ei.. Varovaisesti kyllä, mutta tällä hetkellä kallistun tuohon. Ehkä osin siksi, etten tiedä jaksanko lisää mahdollisia (kun ei voi etukäteen tietää) rankkoja hoitojaksoja, kunnon ja tilanteen heikkenemistä, osin taas siksi etten näe itseäni äitinä. En vain näe, koen ennemminkin että parempi etten edes lähde siihen rumbaan, missä pilaisin viattoman ihmisen elämän synnyttämällä hänet tähän maailmaan. Aika karua, I know. Mieluummin hemmottelen ne monet kummilapset ja tulevat tätin kullanmurut pilalle.

Jaa-a, se on kyllä monesti nähty että tämän tytön mieli vaihtuu nopeammin kuin sukat, mutta tällä hetkellä se testaus jää ainakin ensi kevääseen. Mies oli ihme kyllä heti on-board mun kanssa, olisin saattanut odottaa hänen taholtaan ainakin pienoista pettymystä.. Tai sitten hän vain peitti sen tosi hyvin. No, kummin vaan, ainakin vuosi vielä kaksin ihan ajatuksissakin.

Mutta tämmöistä tälle perjantaille.

--
Ennen kuin ehdin postailla tämän, tapasin juuri ehkäpä maailman positiivisimman ihmisen - seitsenkymppinen muori, juuri avioeronnut, naureskeli ja nauratteli. Kertakaikkisen täydellinen perjantain työpäivän päätös! Toivottelimme toisillemme viriiliä ja virkeää viikonloppua - kuinka mukavaa olisikaan olla paikalla kun hän ensi viikolla tulee asioimaan.. Päivän pelastus, tuollaisia lisää ja tuollainen haluaisin itsekin olla.. Siihen pyrittäköön.

dreaming

Minusta kevät voisi tulla jo. Sikäli tuleva reissu osuu hyvään saumaan, että sillä aikaa se kevät tulee. Toivon todella missaavani loskan ja paskan ja saapuvani suloisesti keskelle lorisevia puroja. Toivottavasti ei pelkkää toiveajattelua.

* * *

Eilen tuli kaverin lomakuvia katsoessa kyllä melkoinen hinku paratiisisaarelle, sinne missä olisi vain valkeaa hiekkaa silmänkantamattomiin, palmuja, turkoosi meri ja riippukeinu.
Ja aurinko.
Ehkä joku kylmä juoma käteen aina sopivan hetken tullen. Ja tuoretta ananasta hengissä pysymiseen. Eikä kertakaikkiaan mitään, ei kerrassaan vähäisintäkään tekemistä!! Miksei mulla ole semmoista miestä joka haluaisi samaa?! Miehelle tekemättömyys kelpaa ehkä päivän, sitten pitää saada jotain aktiviteettia. Eli, sinne paratiisiin tarvittaisiin vaikka joku luola mitä mies voisi tutkia. Minä olisin pelkästään siinä riippukeinussa mikäli en lilluisi meressä, saattaisin sitten kuunnella puolella korvalla selostuksia salaisen luolan tarjoamista "elämyksistä"... Hmh. Ehkä joskus. Täytyy aloittaa kotona pienoinen painostus, eh?

* * *

Eilen vietettiin ystävän kanssa laatuaikaa ja käytiin maailman suurimassa savusaunassa. Voi pojat, parempaa (arjen) luksusta saa kyllä hakea!! Asiaankuuluvasti käytiin tietenkin myös avannossa, ystävä ensimmäistä kertaa ikinä (valtaisa hatunnosto ja *taputap*)
Saunassa oli hiihtoloma-aikaan nähden suorastaan väljää, muutamia turisteja ja epäilemättä muutamia vakiosaunojia. Parasta antia oli kaksi noin 10-vuotiasta pikkujätkää, joista toinen lähti avantoon myöskin elämänsä ensimmäistä kertaa, ehkä hitusen meidän yllyttämänä - kahdesti! Upeaa itsensä ylittämistä! Kaverinsa käydessä tämä "kyllä mä kylpylän kylmävesialtaassa sukellankin" värjötteli jäällä ja uskaltautui kastamaan pelkästään varpaansa. Hän selvästi kaipasi pientä rohkaisua, saunassakin kyseli kovasti meinataanko me mennä uudelleen, he lähtisivät mukaan. Kaverinsa ei enää edes käynyt, mutta tämä nuori urho sai uskalluksestaan niin paljon potkua että toistamiseen polski avannossa ihan tovin.
Huh. Kunpa itsekin uskaltautuisi heittäytymään tiukan paikan tullen uuteen ja pelottavaan samalla tavalla..

Tänään sitten koskee kurkkuun ja palelee?! Mitä tämä nyt on?! Ennen seuravaa kertaa hankin kyllä sellaiset avantouimaritossut, koska jäätyneitä varpaitahan tässä saa syyttää..

;)