Näinpä. Reiluun vuoteen mahtui paljon, niin paljon kaikkea. Henkinen vuoristorata päätyi lopulta eroon, ihan siihen avio-, mutta enpähän olisi oma itseni jos en olisi pistänyt tuulemaan. Uutta on nyt sitten työ, koti, auto, asuinpaikka. Ja Mies. Pääsin käytännössä todistamaan erään rakkaan ihmisen tokaisun todenperäisyyden, "saat sen mistä luovut". No kappas vaan, näinhän siinä kävi.
Mutta niin, kaikesta paskasta näköjään seuraa väistämättä hyvääkin - Ystävät säilyivät, eikä kukaan tainnut tehdä puolenvalintaa, mitä arvostan suunnattomasti. Alkuun eron jälkeen oli ihan julmetun tuskallista edes kuulla omien ystävien pitävän yhteyttä exään, mutta daa-a, pitihän ne minuunkin. Siitä on selvitty, taputanpa itseäni ihan olalle! Uusi työ tipahti kuin tilauksesta syliini - eropäätökseen kypsyttäneen yhteisen Nykin matkan jälkeen töihin palatessa löysin tiedon avoimesta työpaikasta, jonka vastoin kaikka omia odotuksiani sain (muut siihen kyllä taisivat uskoa koko ajan, kiitos heille/teille!). Samaan syssyyn eksyin selailemaan myytäviä asuntoja, joista yksi pysäytti lautalattioineen. En olisi sitä itse tahtonut mennä edes katsomaan ajatuksella en-sitä-kuitenkaan-voi-vielä-ostaa kun entinen oli myymättä. Ystävärakas sinne mut raahasi, ja eteisessä jo tiesin tulleeni kotiin. Muuta asuntoa ei olisi edes tarvinnut nähdä, joskin se sitten vain vahvisti asian. Nyt sitten asun ihkaensimmäisessä vain ja ainoastaan Minun omassa kodissa niin ytimessä ettei kaupungille lähtiessä todellakaan tarvitse takkiakaan mukaan, punaiseksi ja vihreäksi ja turkoosiksi maalattujen seinien keskellä. Tämä on parasta!
[Vautsi, en ole edes tajunnut, mutta kaikki nämä kolme (uuden kodin ja työn löytyminen sekä eropäätös) mahtuivat noin viikon sisälle. Että näin tämä likka pistää tuulemaan kun niikseen tulee..]
Matkustinkin minä - kävin Tallinassa ihan kunnon lomalla, Roomassa (oh, siihen rakastuin!), New Yorkissa kahdesti samoin kuin Budapestissä (no töissä, mutta nautin silti joka sekunnista!). Nyt suunnitelman alla on ensi kevään matka Ystävän luo uusiin maisemiin. Ja sinne New Yorkiin siinä samalla, sama suunta katsokaas..
Opin vuoden aikana paljon, itsestäni, läheisistäni, nykyisestä ex-miehestäni, elämästä. Tajusin etten ehkä sittenkään ole blogikirjoittelija. Halusin ihan hurjasti jakaa jotain itsestäni, mutta onnistuupa tuo muutenkin. Että en siis tiedä tuleeko tänne ihmeemmin mitään jatkossa.. Ehkä mä yllätän!!
Kaiken lisäksi tunnen että jotain erilaista pysyvää on löytynyt. Olen äärettömän rakastunut, ja kaikella kunnioituksella kaikkia elämässäni olevia ja olleita ja tulevia kohtaan, tämä on jotain mitä en ole ennen kokenut. Tästä minä pidän kiinni kynsin hampain, pyörtäen kaikki "en koskaan enää"-puheeni.. Vaikeuksien kautta voittoon, sanotaanko. Hei ja vapauduin näillä näkymin ikiajoiksi luuydinnäytteiden ikeestä, triplahurraat sille, mä oikeesti olen voiton puolella tän tautihirvityksen kanssa, jeei!
:) Onnenheini
