5 + 4

Minusta on melko hassua kuinka monen ihmisen tietyn päivän ohjelman yhdeksän vuoden takaa voi muistaa. Minä muistan jotakuinkin tusinan, ja melkoisen tarkkaan. Omani ja miehen elämä muuttui tällä siunaamalla minuutilla for good. Niin taisi myös ainakin niiden kymmenen muun.

Taas siis meni vuosi.
Jo neljäs ylimääräinen vaikka sanoivat etten yli viittä elä ilman luuydinsiirtoa.

Haha nauran semmoisille puheille nyt ja kilistän itselleni. Enää en jaksa edes hetkeksi masentua, hengissä olo on sen verran upeaa!

Best Birthday EVER!!

Myöskin siis lahjan osalta. MUSE oli m-a-h-t-a-v-a!!! En paremmin sanois.

tämä haluaa protestoida.

Alan totisesti uskoa kuuluvani siihen ihmistyyppiin, jolle sattuu ja tapahtuu vaikkei aina olisi niin väliksi.

* * *

Tänne kuuluu hyvää. Pihalla terassi etenee, nurmikkoa on istutettu mikä tarkoittaa myös melkoista määrää kitkettyjä neliömetrejä, ja pihaistutukset on löytäneet paikkansa ja jopa lähteneet kasvamaan (ainakin suurin osa). Vähän on vaivannut sama vanha jalkavamma, joka pitäisi antaa hoitua levossa, vaankun enhän minä malta.. Mutta sekin on paranemaan päin. Eipä kuitenkaan olisi pitänyt huokailla onnea ja autuutta liian aikaisin.

Viime vuonna ensimmäisten itikoiden ja muiden saatanallisten (anteeksi karkea kielenkäyttöni.) epäelukoitten ilmaannuttua yksi lajinsa uljain yksilö otti ja pisti/puri/vammautti jalkani säärestä käsin. Lääkärit epäilivät jänisruttoa, kun en kärsinyt housua jalkaan laittaa saati kävellä, vaan tiukoilla antibiooteilla se sitten LOPULTA helpotti. Naurettiin jälkeenpäin, että eihän tuo nyt niin haittaa, onneksi ei vaikka naamaan osunut se kesän ensimmäinen pistos, kun tuommoisen jäljen kerran jätti..

Nyt varmaan nokkelimmat jo arvaakin mitä luonto ja luoja keksivät kontolleni tänä keväänä..

Asiakkaat tuijotti.
Kaupan kassa ei meinannut saada suutaan kiinni.
Apteekissa oltiin kyllin rutinoituneita.
Lääkäri ihasteli ihan luvan kanssa.

Näytän puolimongoloidilta. Vasen silmä haluaa muurautua umpeen, posken iho on antanut kaikkensa ja venyttänyt itsensä kaksinkertaiseksi toiseen poskeen verrattuna. Minuun sattuu, mutta sitäkin enemmän minua vituttaa. Ihan pienesti toivon, että voisiko nämä helvetin tapaturmat, persekohtalot ja terveydelle vaaralliset örrimöttiönkiäiset edes JOSKUS osua jonkun muun kohdalle!?

Ainiin. Jos kuume nousee niin pääsen nauttimaan antibiootista suoraan suoneen tarjoiltuna. En malta odottaa.

update.

Vappu! Meni! Thank God!
Aatto oli rauhallinen, ei saatu puutarhakalusteita pihalle mutta rottinkivermeet roudattiin kuitenkin, mikä ajoi asian (no ne puutarhatuolit ja -pöytä olisi pitänyt liimata ennen käyttöönottoa, eivät ihan ole kasassa, hih!). Syötiin ja juotiin ja saunottiin. Pojat heitti tikkaa ja tytöt lämmitti saunan ja kantoi sinne vedet - tuli nautittua löylyistäkin ihan eri tavalla!



Vappupäivä aloitettiin kuohuviinillä, sitä jatkettiin kuohuviinillä ja joka mahdollisessa välissä otettiin hieman kuohuviiniä. Sen, rennon ulkona lojumisen ja perusteellisen varomattomuuden seurauksena poltettiin itsemme, jotkut enemmän (allekirjoittanut) ja jotkut vähemmän (kaikki muut). Nyt alkaa vihdoin tuntua siltä että ehkä tämä jonain päivänä helpottaa..

Siinä vaiheessa kun kuohuviini loppui, alkaa filmi pätkiä. Jätin ainakin jokusen viestin erääseenkin puhelinvastaajaan, soitin myös Balille. Soitinkohan muille.. Pikkuveli ei ole uskoa korviaan kun väitän kirkkain silmin etten koskaan ole kuuuullutkaan tuommoisia asioita. Kyllä kuulemma olen. Ja siksi siitä päästäänkin seuraavaan...

Minulla alkoi kovasti kaivattu terveellisempi elämä. Lauantaina olin jo kuskina keikalla, mikä tuntui pelkästään hyvältä idealta. Ja periaattessa olikin.. joskin kotona friikahdin miehelle, vähän, mutta kaipa se oli odotettavissa. Totesin etten pidä enää itsestäni humalassa. Olen etenkin miehelle ilkeä ja kimpoilen kyllä muillekin. Olen liian kovaääninen, liian räyheä, liian temperamenttinen, liian kaikkea, ja vihaan itseäni sen vuoksi. Enkä enää jaksa juoda pelkästä juomisen ilosta tarkoituksena päästä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti hillittömään tilaan, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista mutta ei ole, ja sekös sitten suututtaa. Enkä enää tämän ikäisenä ole edes hauskaa katsottavaa humalaisena. En vaan jaksa.
Joten katsellaan miten tämä tästä lähtee. En toistaiseksi aio miksikään absolutistiksi, mutta hitto vie, onhan sitä hauskaa pystyttävä pitämään muutenki! Jotain tarvii nyt. Muutosta elämään. Ainakin juhannukseen asti?

* * *

Ainiin, pari sanaa siitä sydänlääkärikäynnistä. Minulla on uskomattoman vahva, kaunis ja terve sydän. Vahvuuden tunnen kyllä, ja kauneuttakin rupesi lopulta löytymään kun se lääkäri oli niin fiiliksissä siitä, mikä itsestä aluksi näytti pelkästään omituiselle möykylle siinä ultrakuvassa. Ei mitään vikaa. Ei mitään heikkenemistä, fuskua, lisälyöntejä, ei kerrassaan mitään epätavallista!
Ja sehän oli ilo kuulla.

Mainio yhteensattuma oli myös lääkäri itsessään - samainen kaveri teki diagnoosini silloin melkein yhdeksän vuotta sitten. Ei meinannut uskoa, minä sanoin etten minuuttiakaan siitä tunnista tule unohtamaan (minkä vietin siellä ensiavussa herrasväen tehdessä tutkimuksiaan). Periaatteessa siitä tuli ihan iloinen jälleentapaaminen, mies oli tässä välissä erikoistunut kahdesti (minä sain nippa nappa yhden ainokaiset opinnot loppuun) ja käynyt välillä rauhanturvajoukoissa (minä olen käynyt Vaasassa). Minun voitokseni todettiin, että olen hengissä. Minusta ainakin minä voitan sillä.

ohhoh.

Veljeni menee ensi kesänä naimisiin, tarkalleen kolmen kuukauden kuluttua. Onkin melkein sensaatiomaista, että minä olen käytännössä täydellisesti valmistautunut!
Minulla on mekko.
Minulla on korut.
Minulla on varattu aika meikkiin.
Minulla on varattuna aika kampaajalle sekä valmis mielikuva kampauksesta - myöskin aika suunnitteluun on plakkarissa.

Ainoa mikä puuttui, oli kengät - ne löysivätkin minut tämän aamun Hesarin sivulta. Jos siis hyvin käy, tänään voin ruksata senkin yli.

Sitten enää laukku. Sehän on helppo, vai? (Nyt pelottaa vaan kun naisen mieli on niin kovin muutuvainen niin se sitten menee ja muuttuu ja haluankin jotain muuta. Hmph.)


Ainiin. En tykkää tästä tukasta.

Naisen elämää

Reissusta palattuani olen jonkun kerran pysähtynyt peilin eteen miettimään että joku, jokin mättää. Kaikki ei ole kuten pitäisi. Pääsiäispyhänä tajusin, daa-a, vihdoin, jumalaton juurikasvu.

Tältä 'tuppukylältähän' ei kaupasta saa hiusvärejä, jos saa niin vaihtoehdot rajoittuu mustaan, kellertävään blondiin sekä violetinpunaiseen (nii-iin, mikä siinä on että kauppiaat ajattelee täkäläisten punaisen tukan haluavien henkilöiden toivovan nimenomaan epätodellisen violettia päätä?!). Tähän päähän väri täytyy siis hakea kaupungista - turhuuksien turhuus, kaikkea muuta täältä kyllä saa.

Lähetin miehen matkaan, kun en asioikseni sinne viitsinyt kammeta.
Ei löytynyt kerralla oikeaa, vaikka kuinka neuvoin sävyn ja paketin tuntomerkit. No, neuvokas kun on, mies pyysi apua myyjältä, ja yhdessä sitten päätyivät eri merkkiin kuin mitä käytän, joskin sävy tuntui mätsäävän.
Oma normikäytäntöni on myös se (mitä kampaajakin suositteli) että puolet väristä riittää per kerta, ja tällä on menty. Tähän asti, joopa joo. Kun väri oli seissyt päässä kymmenen minuuttia ja pää on edelleen vaan limaisen näköinen, tajusin että metsään mentiin. Se väriaines oli siellä tuubin pohjalla. Ihan tyhmää. Sinne meni. Kaikki. Vaan rupesipa väri näkymään. Mutta Satu Ruotsalainen voisi varoittaa jossain purkin kyljissä tämmöisistä asioista. En minä näköjään osaa enää läträtä.

Menen nyt sitten pesemään ja katsotaan mitä tästä tuli. Punaiselle vaikuttaa, se on plussaa..


(edit. @ 22.00
tuli tukasta punainen - jos ennen oli vaalea kupari niin nyt on tumma versio. Kuulemma ihan hyvä, itse täytyy vähän totutella.. ;)

Paljon hyvää

Tämä viikko on ollut melko haipakkaa, kylläkin paljon kaikkea kivaa ja hyvää ja tekemistä. Liikuntaa lähinnä ja rakkaiden ihmisten näkemistä. Mieli on korkealla, ei kyllä vähiten siksi että huomenna se loma vihdoin alkaa. En enää tiedä miten päin olisin.

Eilen tuli kaveri käymään ja korjasi joutessaan meidän tietokoneen. Tästä hävisi äänten kuuluvuus viikko pari sitten, ja se on kismittänyt. Eipä vähiten siksi, että myös cd-soitin on kiukutellut eikä tunnista enää cd-levyjä (kyllä vain, pelkät dvd:t kelpaa. pöh) Kaikki musiikki on siis ollut iPodin varassa. Jipii, ei ole enää! Siitä ensimmäinen piste iin päälle.

Tänään työkaveri toi minulle heijastimen, jonka tekstistä olin tullut mieleen:
"Mie oon niin mainio että miut pitää ehkä kieltää lailla!" (jos et huomannut niin mulla tuli kyynelet silmiin). Miten hyvinkin pienestä eleestä tulee niin hyvä mieli? Toinen piste iin päälle.

Juttelin tänään minulle tärkeän ihmisen kanssa ja jälkeenpäin sain tekstiviestin, jossa hän kiitti minua kuuntelemisesta ja muistutti kuinka rakas olen hänelle. Tajusin, ettei minun tarvitse aina olla äänessä ollakseni ja tullakseni olevaksi. Ja että minulla on enemmän ihmisiä ympärilläni kantamassa kuin aina muistankaan. Ja ettei minun tarvitse enää olla vahva ja kantaa muita, pelkästään itseäni. Kolmas piste iin päälle.

Sain myös aimo annoksen energiaa ja voimaa vyöhyketerapeutilta. Vähän myös ajatusten selkiytymistä tuohon ylläolevaan suuntaan. Joskus aina unohdan kosketuksen voiman. Neljäs piste iin päälle.

En ole pakannut ja vielä ennen sitä ja nukkumanmenoa täytyy lähteä hakemaan mies kujilta ja nähdä muutamaa ystävää (olen kyllä tietoinen kellonajasta.. :). Luulen kuitenkin, että tämä viikko päättyy niin jumalaisesti plussan puolella, että jos teistä kolmesta lukijastani jollain on kurjaa tai muuten väsyttää tai ei huvita, niin lähetän vähän voimia täältä. Tässä näin, olkaa hyvä *puffh*

Tykkään teistä.

Olen tosi iloinen, että on perjantai.
Tuntuu, että tämä viikko on mennyt kivuissa ja säryissä, väsyneenä ja pökerryksissä.
Aivan mahtavaa, että huomenna saan nukkua jopa ehkä yhdeksään, saan lorvia aamukahvini kanssa miten kuten haluan eikä ole kiire mihinkään. Weekend luxury.

Hain eilen matkalaukun lainaan - ihan oikeasti me kohta mennään!!

Hämmennystä

Sain jokin aika sitten kuulla että minuun ollaan ihastuneita.
Se oli kovin hämmentävää, aika harvoin sellaista kuitenkaan kuulee, jos varmasti jotakuinkin yhtä harvoin sellaista tapahtuu. En nyt kuitenkaan mikään magneetti ole, ymmärrän realiteetit. Ja oikea sanamuoto taisi lopulta olla että herätin tunteita, joiden kuviteltiin olevan kauan sitten menneitä. Vaikka sen nyt vääntäisi miten, niin iloinen mieli siitä tuli, etenkin kun kumpainenkin ymmärtää missä mennään, etten totisesti ole available eikä se kuulemma haittaa. Ettei tämä ole sellainen "eihän-sitä-koskaan-tiedä"-juttu. Tämän tietää. Hyvä mieli molemmilla anyway, oletan.

* * *

Viime aikoihin mahtuu myös riitasointuja minulle tärkeän ihmisen kanssa, jonka kanssa on selvitelty kovaan ääneen välejä ennenkin. Tällä kertaa poikkeus oli siinä, että kumpikin pyysi anteeksi heti, suoraan, eikä muutaman päivän päästä arasti tekstiviestillä. Huh, mitä kasvua! Siinä tuli ehkä itkettyä jotain muutakin kun sitä riitaa, mutta sen varjolla oli hyvä antaa tulla. Itselle ainakin jäi lopulta hyvä mieli, tästäkin.

* * *

Sain myös kuulla rakkaan ystävän ääntä, enemmän taisi ystävä hämmentyä saadessaan kauppareissullaan puhelun Suomesta.. Vaikutus oli lähes kuin olisi halauksen saanut, sen verran hyvä mieli jäi, ehkä paras kaikista. Pian kuullaan taas!

Näissä ajatuksissa on hyvä aloittaa viikkoa.
Samoin kun laskemalla päiviä lomaan - olikos niitä nyt sitten yhdeksän, vai..

Perjantain jaarittelut

Tämän hiljaisen perjantain ratoksi lueskelin kaiken maailman blogeja ja eri linkkejä pitkin pomppien bongailin kaikkea uutta ja lopulta eksyin lapsettomuudesta kärsivien seurueeseen.
Tässä erästä lapsettomuuskertomusta läheltähkö (onko se sana..?) seuranneena en voi muuta kuin nostaa hattua ihmisille, jotka jaksavat käydä sitä hurjuutta läpi - ja kyllä vain, minua ainavaan itkettää vihdoin viimein testeihin ilmestyvät plussat ja hyvät uutiset. Olen edelleen sitä mieltä, että hyvät ihmiset ansaitsevat lapsensa, enkä voi käsittää miksi se joskus on tehty niin saamarin vaikeaksi.

Itselleni sanottiin kahdeksan vuotta sitten, 21-vuotiaana, etten tule koskaan saamaan lapsia. Tuolloin se ei haitannut, ajattelin vain että yksi murhe vähemmän. Lääkäri vain totesi faktat yks'kantaan, otin asian ainoana totena enkä edes ruvennut kritisoimaan tai penäämään oikeuttani vaihtoehtoihin. Vuosien mittaan asiaa ei tarvinnut edes pohtia ja mikä parasta, pitkästä parisuhteesta huolimatta meiltä ei ole koskaan ikinä kuunaan milloinkaan kyselty niitä "koska..", "eikö jo..", "milloinkas.."-kysymyksiä. Voin vaan kuvitella miten paskamaista semmoisiin uteluihin on vastailla.

Tietenkin se tuntui kurjalle kuulla, että miehiltä kyllä otetaan spermat talteen pakkaseen, jotta suvunjatkuminen varmistettaisiin, mutta eipä ei naisilta. Käristetään munasolut ja toivotellaan parempia jatkoja. Mitä tasa-arvoa sekin on.. Mutta summa summarun, koska minun ei ole tarvinnut edes miettiä "josko jonain päivänä äidiksi", en voi mitenkään edes yrittää kuvitella miten julmaa se on, kun kaikista mahdollisista yrityksistä huolimatta flaksi ei käy.

Noin vuosi, puolitoista sitten saimme kuulla, että ehkä mahdollisesti sitten kuitenkin voisimme ehkä mahdollisesti ainakin yrittää lasta. Ehkä mahdollisesti. Minulla on ehkä jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä ilman varsinaista lääkitystä raskausaika, mikäli elimistölleni kelpaa vaihtoehtoinen niukka lääkitys. Sitä ei voi etukäteen tietää testaamatta. Nyt on ajankohtaiseksi tullut se testaus. Tarkoittaa konkreettisesti nykyisen lääkityksen purkamista ja siirtymistä interferoni-hoitoon. Mikä taasen tarkoittaa pistämistä joka helvatun päivä (en tykkää, en en en, mutta kai sen kestäisi).

Ensimmäinen puoli vuotta tuon tiedon jälkeen meni tottakai-ajatuksen kanssa. Sen jälkeen tuli empiminen. Oletan, että nyt käyn läpi sitä minkä muut ovat käyneet jo silloin parikymppisinä, viimeistään 2-vitosina. Kumpaa haluan, lapsia vai muuta, mitä häh miten kuka ja milloin. Lähes 10 vuotta siis myöhässä. Minun mielestäni kukaan ei voi olettaa, että heti olisin valmis kokeilemaan olisiko minusta (lääketieteen puolesta) äidiksi (lääkärihän haluaisi testata ja hetioitis kokeilla raskautta, olisin heille melkoinen koekaniini). Muilta osin (omasta mielestä..) pahasti näyttää siltä että.. ei.. Varovaisesti kyllä, mutta tällä hetkellä kallistun tuohon. Ehkä osin siksi, etten tiedä jaksanko lisää mahdollisia (kun ei voi etukäteen tietää) rankkoja hoitojaksoja, kunnon ja tilanteen heikkenemistä, osin taas siksi etten näe itseäni äitinä. En vain näe, koen ennemminkin että parempi etten edes lähde siihen rumbaan, missä pilaisin viattoman ihmisen elämän synnyttämällä hänet tähän maailmaan. Aika karua, I know. Mieluummin hemmottelen ne monet kummilapset ja tulevat tätin kullanmurut pilalle.

Jaa-a, se on kyllä monesti nähty että tämän tytön mieli vaihtuu nopeammin kuin sukat, mutta tällä hetkellä se testaus jää ainakin ensi kevääseen. Mies oli ihme kyllä heti on-board mun kanssa, olisin saattanut odottaa hänen taholtaan ainakin pienoista pettymystä.. Tai sitten hän vain peitti sen tosi hyvin. No, kummin vaan, ainakin vuosi vielä kaksin ihan ajatuksissakin.

Mutta tämmöistä tälle perjantaille.

--
Ennen kuin ehdin postailla tämän, tapasin juuri ehkäpä maailman positiivisimman ihmisen - seitsenkymppinen muori, juuri avioeronnut, naureskeli ja nauratteli. Kertakaikkisen täydellinen perjantain työpäivän päätös! Toivottelimme toisillemme viriiliä ja virkeää viikonloppua - kuinka mukavaa olisikaan olla paikalla kun hän ensi viikolla tulee asioimaan.. Päivän pelastus, tuollaisia lisää ja tuollainen haluaisin itsekin olla.. Siihen pyrittäköön.

dreaming

Minusta kevät voisi tulla jo. Sikäli tuleva reissu osuu hyvään saumaan, että sillä aikaa se kevät tulee. Toivon todella missaavani loskan ja paskan ja saapuvani suloisesti keskelle lorisevia puroja. Toivottavasti ei pelkkää toiveajattelua.

* * *

Eilen tuli kaverin lomakuvia katsoessa kyllä melkoinen hinku paratiisisaarelle, sinne missä olisi vain valkeaa hiekkaa silmänkantamattomiin, palmuja, turkoosi meri ja riippukeinu.
Ja aurinko.
Ehkä joku kylmä juoma käteen aina sopivan hetken tullen. Ja tuoretta ananasta hengissä pysymiseen. Eikä kertakaikkiaan mitään, ei kerrassaan vähäisintäkään tekemistä!! Miksei mulla ole semmoista miestä joka haluaisi samaa?! Miehelle tekemättömyys kelpaa ehkä päivän, sitten pitää saada jotain aktiviteettia. Eli, sinne paratiisiin tarvittaisiin vaikka joku luola mitä mies voisi tutkia. Minä olisin pelkästään siinä riippukeinussa mikäli en lilluisi meressä, saattaisin sitten kuunnella puolella korvalla selostuksia salaisen luolan tarjoamista "elämyksistä"... Hmh. Ehkä joskus. Täytyy aloittaa kotona pienoinen painostus, eh?

* * *

Eilen vietettiin ystävän kanssa laatuaikaa ja käytiin maailman suurimassa savusaunassa. Voi pojat, parempaa (arjen) luksusta saa kyllä hakea!! Asiaankuuluvasti käytiin tietenkin myös avannossa, ystävä ensimmäistä kertaa ikinä (valtaisa hatunnosto ja *taputap*)
Saunassa oli hiihtoloma-aikaan nähden suorastaan väljää, muutamia turisteja ja epäilemättä muutamia vakiosaunojia. Parasta antia oli kaksi noin 10-vuotiasta pikkujätkää, joista toinen lähti avantoon myöskin elämänsä ensimmäistä kertaa, ehkä hitusen meidän yllyttämänä - kahdesti! Upeaa itsensä ylittämistä! Kaverinsa käydessä tämä "kyllä mä kylpylän kylmävesialtaassa sukellankin" värjötteli jäällä ja uskaltautui kastamaan pelkästään varpaansa. Hän selvästi kaipasi pientä rohkaisua, saunassakin kyseli kovasti meinataanko me mennä uudelleen, he lähtisivät mukaan. Kaverinsa ei enää edes käynyt, mutta tämä nuori urho sai uskalluksestaan niin paljon potkua että toistamiseen polski avannossa ihan tovin.
Huh. Kunpa itsekin uskaltautuisi heittäytymään tiukan paikan tullen uuteen ja pelottavaan samalla tavalla..

Tänään sitten koskee kurkkuun ja palelee?! Mitä tämä nyt on?! Ennen seuravaa kertaa hankin kyllä sellaiset avantouimaritossut, koska jäätyneitä varpaitahan tässä saa syyttää..

;)

Viikonloppu!!

Kylläpäs asiat mukavasti avautuu kun siirtyy illan pimeistä hetkistä kirkkaaseen päivän valoon. Ei tämä elämä ehkä niin tuskaista olekaan.. Ainakaan tällä hetkellä.

Rokotukset oli aikamoinen piece of cake, rokottajatäti oli ystävällinen ja antoi vaan kaksi pistosta, kuukauden päästä lisää. Hepatiitti näköjään sattuu lavantautia enemmän, harmi kun se just on se mitä pitää ottaa monta kertaa. Vasen käsi on edelleen hieman nousukyvytön. Myös halaaminen sattuu.

Se hämmentävä sydänihmetutkimus oli myös aika ok, tänä aamuna kun revin niitä elektrodeja irti niin tuumastin, että rintakehä kyllä muistuttaa arvatenkin useamman päivän tutkimuksesta. Kutittaa ja kirvele ja punottaa ja mitä vielä! Jospa sieltä nyt sitten selviäisi jotain niin ei ihan hukkaputkeen menisi tuokin vuorokausi.

Eilen käytiin katsomassa stand up'ia, olin ehkä ensi kertaa kuskina ko. tyyppisessä tilaisuudessa. Testailinkin vähän, että naurattaako ne jutut vaan humalaisia, mutta ei, kyllä mä siellä kippurassa kieriskelin! Muutenkin oli mukava ilta, uppeeta oli nähdä sellaisia kavereita joita ei ollut hetkeen nähnytkään. Parhaalle tuntui myös se, että niistä kavereista taisi olla vähintäänkin yhtä kiva nähdä meitä :)

Nyt jos vähän ulkoilisi, sitten ottaisi kaverit vastaan, ruokkisi ne ja hurautettaisiin jäähallille. Valmistaudun kannustamaan ja kovaa. Tarkoittaa suoraa huutoa 3x20 min. Whoopee!

odottelua - apua?

Huomaan, että elämääni kuuluu tällä hetkellä ihmeen paljon odotusta. Jotenkin en osaa elää hetkessä, yleensä osaan ainakin miten kuten, mutta nyt on homma lähtenyt lapasesta.
Tällä hetkellä odotan viikonloppua, huomista keikkaa, jääkiekko-otteluun menoa iiiisolla porukalla, illan viettoa.

Odotan (tietenkin!) myös lomaa. Kuukauden päästä tähän aikaan ollaan jossain Venäjän ilmatilassa, olettaisin. Alku se on sekin.

* * *

Kesää odotan tietenkin, kevättä melkein sitäkin enemmän. Tiedän, että odotus palkitaan liiankin pian, kohta on huhtikuu, mikä tarkoittaa pelkkää lyhyttä hyppäystä kun jo astutaan kesään. Vappu on jotenkin sellainen vedenjakaja, koska yleensä silloin voidaan olla jo kevään ensimmäisellä -yleensä unohtumattomalla- piknikillä. Sitäkin, vappua siis, odotan. Kolmen päivän minilomaa työstä.

* * *

Huomisaamua odotan pelolla. Saan neljä eri rokotetta. NELJÄ! Mä varmaan teen kuolemaa loppupäivän.. Paitsi siis sehän on mahdotonta! Saan myös huomenna rintaani sellaisen ekg-laitteen vuorokaudeksi, jota varten lienee hyvä että se sydän jaksaa jumputtaa. Ikimuistoinen perjantai siis tiedossa. ..hmm. Aamulla poliorokotus ja iltapäivällä sydäntutkimuksia. Olenko mä nyt sitten nuori vai vanha? Luulin että poliorokotuksia saa vaan lapset ja sydänfilmikäyrätutkimuksissa käyvät vaan keski-iän ylittäneet. Minä olen kyllä kivasti siinä välissä..

* * *

Odotan myös että sisäinen levottomuuteni katoaa, ahdistus kutistuu kasaan ja kuihtuu pois. En tiedä, miten siihen tilaan pääsee, mutta odotan sitä tapahtuvaksi siitä huolimatta. En ole varma, voiko siitä päästä eroon ajattelemalla sitä jatkuvasti, ahdistumalla hieman lisää, ottamalla mallia muiden tuskasta ja peilaamalla muiden fiiliksiä omaan tilanteeseensa.

Olen ehkä vähän sellainen ihminen, että otan toisen tunteet omikseni jokseenkin helposti. Yritin ja yritin sitä tähän selittää, mutta kaiken deletoin pois. En osaa selittää. Ahdistaa, kun ei saa ajatuksiaan ulos. Yritän olla peruspositiivinen, ja kai se usein onnistuukin, mutta silloinkin sisällä jäytää kumma kylmä.. Jokin.

Voisiko joku auttaa?

VIHDOIN!

Asuntomme meni kaupaksi!
Juuri, kun luovuimme toivosta.
Juuri, kun otimme vuokralaisen.
Juuri, kun ajattelimme että otetaan nyt sitten reilusti lainaa ja pidetään itsellämme sellainen ylellisyys kuin sijoitusasunto.

Eipä tarvitse ottaa enemmän lainaa, ei! Vuokralainen ymmärsi, olihan se alunperinkin tietoinen että kämppä saattaa lähteä alta milloin vaan. Ei kyllä tainnut kukaan uskoa että ihan näin nopeasti.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että hitusen sappea nostattaa tämä kiinteistövälittäjien hämärä ammattikunta. Myönnettäköön, että joskus otan asioista itseeni herkästikin, mutta nämä veijarit on kyllä ihan asia erikseen!
Koin vahvasti, että meitä painostettiin hyväksymään tarjous. Se oli ensimmäinen, jota edes pystyi harkitsemaan, ja lopulta vain hiuksenhienosti reilumpi kuin ensimmäinen naurettavan alhainen tarjous. Kommentit lähestyvästä putkiremontista ja sen kalleudesta ("te ette koskaan saa niitä rahoja takaisin") alkoi vilkuttaa punaista kun tämä lausuttiin samaan hengenvetoon ostajan tekemän tarjouksen kanssa. Saamari! Mitenkähän tämä on sille ostajalle muotoiltu, ihan samat saakelin rahat siltä siihen remonttiin menee ja saako SE niitä koskaan takaisin?!

Muuttaessamme asuntoon kolme vuotta sitten, ostin perintörahoilla jääkaapin, josta olin jo kauan haaveillut. Kallis oli, Italiasta asti se meille tuotiin, Ferrarin punainen ja I-H-A-N-A! Asuntokauppaan ei siis kuulunut alunperin minkäänlaista jääkaappia, sillä punaisen pullukan veimme mukanamme. No, vuokralaiselle jonkinmoisen jääkaapin hankimme, vanhan mutta toimivan. Ja mitä sanoi välittäjä?! "Ai, sekö kuuluu kauppaan, on kyllä enemmän haitta kuin hyöty"!! Myös vaalimamme ja kehumamme kaasuliesi sai oikein roppakaupalla kunniaa: "muistakaa sitten varmasti tuoda ne kaasulieden käyttöohjeet ja piirustukset sinne kaupanteko-tilaisuuteen, ostaja purkaa sen sitten heti pois". Pitäkää tunkkinne.
Samaten kun pyysin välittäjää muistuttamaan, että kertoisin ostajalle muutamista käytännönasioista (pesukoneita ei saa käyttää yhtäaikaa, sulake kun ei kestä edes ajatusta sellaisesta) niin pyh, totesi välittäjä ja puhui päälle. Varmaan siitä miten paska se jääkaappi on.
Mietin vaan, että mitähän helvetin porukkaa ne sinne palkkaa, me sitten kiltisti maksetaan tuhansia euroja tämmöisestä, no, vittuilusta. En kyllä noilta kavereilta osta yhden yhtä asuntoa ja suosittelen samaa muillekin. Kyllä nyt vähän pitäisi kumarrella meillekin päin, hitto vie!

Että en minä katkera ole mutta kuitenkin.
Mutta huomenna on kuulkaas tilin saldossa niin monta nollaa lisää että mitenkähän paljon tuota miestä pitäisi voidella jotta se mun kanssa ottaisi ja lähtisi eikä tulisi justiinsa takaisin..?

(asuntokauppa part 2 tulossa ensi viikolla. häviää nimittäin ne nollat. zup, tuosta vaan.)

Juhlan jälkeen.

Eilen sitten saatiin turvottaa nuppia firman piikkiin.
Mukavaa oli, kyllä! Jostain ihmeen syystä ajattelin, ettei yksi lonkero kerrallaan riitä. Ovat liian pieniä. Mitähän sitä oikein mietti?! Että näppärämpää ottaa kerralla kaksi pienempää, liruttaa toinen tuoppi täyteen, imeä siitä ja sitten täydentää siitä tyhjemmästä? Kyllä, tämä likka on maisterin paperinsa ansainnut..
Draamaakin, vähän, joskin taisin lopulta olla ihan yhtä lailla sitä järjestämässä.. No mutta se on puhuttu ja sovittu ja nyt toivotaan ettei kellekään jäänyt paha mieli. Itse ainakin olen hyvillä mielin. Yhtä hyvä on olo, ihme ja kumma.

* * *

Ihmiskroppa se vaan on jännä. Aamulla heräsin hirvittävään sydämen jyskeeseen. Se oli tietysti hyvä tapa herätä, tiesi olevansa hengissä. Mutta kellonaika. Puoli kahdeksan. Ihan kuin töihin olisi ollut meno. Miksi? Viikonloppuna? Ja kerran kun herää, ei uni tahdo enää tulla (siitä huolimatta että sydän lopulta rauhoittuu normaaliin tahtiin). Kun uni sitten lopulta tunnin pyöriskelyn jälkeen tulee, ylös ei tunnu pääsevän koko päivänä. Miksi?
Nyt tuntuu että päivä menee tillutellessa yöpaita ja villatakki päällä. Ja niin paljon olisi tehtävää.
Joululahjoja.

.

Tällaista tänään.

Enpä muista koska töissä olisi taas nauratellut näin paljon.
On opeteltu muun muassa astelukuja. Että paljonko niitä asteita on ympyrässä.
Ei tarpeeksi, ainakaan k:lle.

Naurettiin ja pitkään. Luonnollisesti, vedet silmissä ja naama punaisena.
Toivottavasti asiakkaat ei luule että niille naurettais. Pah, osoiteltiin toisiamme, eli tuskin!

Klip klop, huomenna pikkujoulut, glögiä nuppiin ja nuppi turvoksiin - palataan taas!

Huih!

Posti toi tänään huomisen lehden.
Mun 15 minuuttia alkaa huomenna ja päättyy viikon kuluttua. Ihan hyvä juttu, sanoisin, joskin ikä mättää vuodella - onneksi alaspäin. Taisi olla oikoluvussa taktinen erhe..

Eli huomenna voi tsekata viikon 50 Annan. Ulkomaan elävät tulevat saamaan omansa, piakkoin ;)

.

Opin tänään uutta

Opettelin neulomaan. Vuosien, vuosien jälkeen. Mahtavaa!
Enkä saa tarpeekseni!
Pakko jatkaa, hartiat on jo tukkojumissa ja sormet niin jäässä etten enää juurikaan tunne niitä (eikä puikot siten oikein kulje kuten ne voisivat) mutta into korjaa asian. Nyt jatkan..

..niin, en luonnollisestikaan aloittanut helpoimmasta mahdollisesta. Kuten luonteeseeni kuuluu. Kuka nyt perusjuttuja jaksaa pakertaa?!

.

+3

Kahdeksan vuotta sitten luvattiin viisi vuotta elinaikaa.

Tänään siis jo kolme plussalla.
Tapu tap suomalainen lääketiede, kippis sille ja mulle!

.

Ilo on pienestä kiinni.

Niinkun vaikka siitä että kaivellessani viimeisten muuttolaatikoiden uumenista sitä ehdotonta elokuvaa jonka juuri NYT haluan nähdä (melkein mikä vaan Bourne..), löysin kaikki minun ihanat killutin-korvikset! Kahdessa kuukaudessa ehdin jo unohtaa miten kauniita omistankaan! Tosin joistain vois kai luopua, kun olin niin järjestelmällisesti ne unohtanut.. Ei, unohdin ne siksi että muuten tiesin kaipauksen käyvän ylivoimaiseksi.. Harakka mikä harakka. Jos kiiltää, tää tykkää! ;)

Huomenna kahteen kuukauteen saan laittaa eri korvikset korviin, semmoset mitkä roikkuu. Aion ottaa siitä kaiken irti.

.