update.

Vappu! Meni! Thank God!
Aatto oli rauhallinen, ei saatu puutarhakalusteita pihalle mutta rottinkivermeet roudattiin kuitenkin, mikä ajoi asian (no ne puutarhatuolit ja -pöytä olisi pitänyt liimata ennen käyttöönottoa, eivät ihan ole kasassa, hih!). Syötiin ja juotiin ja saunottiin. Pojat heitti tikkaa ja tytöt lämmitti saunan ja kantoi sinne vedet - tuli nautittua löylyistäkin ihan eri tavalla!



Vappupäivä aloitettiin kuohuviinillä, sitä jatkettiin kuohuviinillä ja joka mahdollisessa välissä otettiin hieman kuohuviiniä. Sen, rennon ulkona lojumisen ja perusteellisen varomattomuuden seurauksena poltettiin itsemme, jotkut enemmän (allekirjoittanut) ja jotkut vähemmän (kaikki muut). Nyt alkaa vihdoin tuntua siltä että ehkä tämä jonain päivänä helpottaa..

Siinä vaiheessa kun kuohuviini loppui, alkaa filmi pätkiä. Jätin ainakin jokusen viestin erääseenkin puhelinvastaajaan, soitin myös Balille. Soitinkohan muille.. Pikkuveli ei ole uskoa korviaan kun väitän kirkkain silmin etten koskaan ole kuuuullutkaan tuommoisia asioita. Kyllä kuulemma olen. Ja siksi siitä päästäänkin seuraavaan...

Minulla alkoi kovasti kaivattu terveellisempi elämä. Lauantaina olin jo kuskina keikalla, mikä tuntui pelkästään hyvältä idealta. Ja periaattessa olikin.. joskin kotona friikahdin miehelle, vähän, mutta kaipa se oli odotettavissa. Totesin etten pidä enää itsestäni humalassa. Olen etenkin miehelle ilkeä ja kimpoilen kyllä muillekin. Olen liian kovaääninen, liian räyheä, liian temperamenttinen, liian kaikkea, ja vihaan itseäni sen vuoksi. Enkä enää jaksa juoda pelkästä juomisen ilosta tarkoituksena päästä mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti hillittömään tilaan, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista mutta ei ole, ja sekös sitten suututtaa. Enkä enää tämän ikäisenä ole edes hauskaa katsottavaa humalaisena. En vaan jaksa.
Joten katsellaan miten tämä tästä lähtee. En toistaiseksi aio miksikään absolutistiksi, mutta hitto vie, onhan sitä hauskaa pystyttävä pitämään muutenki! Jotain tarvii nyt. Muutosta elämään. Ainakin juhannukseen asti?

* * *

Ainiin, pari sanaa siitä sydänlääkärikäynnistä. Minulla on uskomattoman vahva, kaunis ja terve sydän. Vahvuuden tunnen kyllä, ja kauneuttakin rupesi lopulta löytymään kun se lääkäri oli niin fiiliksissä siitä, mikä itsestä aluksi näytti pelkästään omituiselle möykylle siinä ultrakuvassa. Ei mitään vikaa. Ei mitään heikkenemistä, fuskua, lisälyöntejä, ei kerrassaan mitään epätavallista!
Ja sehän oli ilo kuulla.

Mainio yhteensattuma oli myös lääkäri itsessään - samainen kaveri teki diagnoosini silloin melkein yhdeksän vuotta sitten. Ei meinannut uskoa, minä sanoin etten minuuttiakaan siitä tunnista tule unohtamaan (minkä vietin siellä ensiavussa herrasväen tehdessä tutkimuksiaan). Periaatteessa siitä tuli ihan iloinen jälleentapaaminen, mies oli tässä välissä erikoistunut kahdesti (minä sain nippa nappa yhden ainokaiset opinnot loppuun) ja käynyt välillä rauhanturvajoukoissa (minä olen käynyt Vaasassa). Minun voitokseni todettiin, että olen hengissä. Minusta ainakin minä voitan sillä.