Notre Damen kellonsoittaja

Minusta tuntuu enemmän ja enemmän vanhalle.
Viime yönä unet jäi vähiin ja lopulta tuli itku. Miten voikin joku hermo jumiutua näin perkeleellisen täydellisesti?!
Mies käytännössä kantoi vessaan ja takaisin. Hieroi mobilattia ja kiikutti panadolia. Jotenkuten kait loppuyön nukuin, mutta aamulla sama tuska vastassa. Kaikenlainen liikkuminen oli melkoisen puristuksen takana. Lisäksi vielä huono omatunto kotiin jäämisestä, mutta ei minusta tosiaan töissä paljoa olisi apua ollut. Valittaisin vaan.
Eikä helpota sekään, etten voi täällä panna tikkua ristiin tekemättömien kotitöiden eteen - viikonlopun jäljiltä esimerkiksi laukku on edelleen purkamatta, sain mä potkaistua sitä eteisestä noin metrin lähemmän makuuhuonetta, mikä ei ole paljon. Nyt se tuossa keskellä käytävää. V****taa itseänikin, mitenkähän miestä?

Onko tämä nyt se iskias? Jos on, voisi olla tulematta toiste.